Auta kristittyä
turvapaikanhakijaa

– tietoa ja tukea –

Liity jäseneksi

Liittymällä jäseneksi pääset hyödyntämään jäsenten ja jäsenyhteisöjen kokemusta, ammattitaitoa ja verkostoja.

Ongelmia turvapaikanhaussa?

Auta meitä keräämään tietoa oikeudellisista ongelmista, joita kristityksi kääntyneet turvapaikanhakijat ovat kohdanneet Suomessa.

Kutsu rukoukseen

Rukouksen on sanottu liikuttavan Jumalan kättä. Haluammeko sitä?

On tärkeä, että voimme pudottaa taakkamme Jumalalle, mutta rukous on paljon laajemmin ymmärrettävissä.

Rukous on keskustelua Taivaan Isän kanssa ja siihen sisältyy oleellisena osana kuuntelu. Hyvänä esimerkkinä meillä on Jeesuksen toiminta maan päällä. Jeesus vetäytyi säännöllisesti yksinäisyyteen keskustelemaan Isän kanssa ja saamaan selvyyden Isän suunnitelmista. Näin tulisi olla meidänkin elämässämme. Raamatun mukaan meillä on pääsy Isän luokse ja hän haluaa kuulla meitä.

Samoin Jeesus Joh. 17:6–26 toimii oivana esimerkkinä esirukouksesta. Siinä näemme kuinka Jeesus rukoili opetuslasten ja kaikkien kristittyjen puolesta.

Jumala antaa tulevaisuuden ja toivon. Tähän kiteytyy esirukouksemme pakolaisten puolesta. Jos kuka, niin pakolainen etsii tulevaisuutta ja toivoa niin itselleen kuin perheelleen.

Haluaisimme nähdä ihmeitä ja merkkejä ja suuria rukousvastauksia, mutta emme voi pakottaa Jumalaa vastaamaan haluamallamme tavalla. Joka tapauksessa Jumala on uskollinen ja rakastava Isä, joka on erityisesti kehottanut meitä muistamaan niin muukalaisia kuin leskiä ja orpoja.

Kun nostamme pakolaiset erityisesti Isän eteen, niin tulemme näkemään myös niitä kaipaamiamme ihmeitä ja merkkejä. Varmin tapa jäädä ilman rukousvastausta on olla rukoilematta.

Rukoilemmeko vain koska se on hyvä kristillinen tapa vai uskommeko todella rukouksen voimaan ja siihen, että Jumala kuulee rukouksemme?

Esirukous on yksi merkittävimpiä tapoja palvella pakolaisia. Sitä kautta voit saada jonkin käytännöllisen tehtävän sydämellesi.

Haluamme PETRA31:n toimesta aloittaa esirukousryhmän, johon jokainen haluava voi liittyä ja jakaa turvapaikanhakijoihin liittyvät rukouspyyntönsä sekä rukousvastaukset. Näin voimme yhdessä rukoilla turvapaikanhakijoiden elämän puolesta ja nähdä Jumalan toimivan heidän elämässänsä.

Pekka Simojoki

 ”Nyt ollaan oikealla asialla. Olen tässä mukana isolla sydämellä!”
– Pekka Simojoki