PETRA31-osuuskunta auttaa maassa olevia kristittyjä turvapaikanhakijoita hallinnollisissa prosesseissa, erityisesti oman kristillisen vakaumuksen todistamisessa sekä siihen liittyvien epäkohtien ja niistä nousevien vaarojen esiin tuomisessa viranomaisille.
PETRA31 pähkinänkuoressa
Suomalaiset kristityt ovat vuosien ajan tehneet arvokasta työtä kristityksi kääntyneiden maahanmuuttajien parissa. Prosessien pitkäkestoisuus ja kuormittavuus ovat aikaansaaneet tarpeen yhä laajapohjaisemmalle yhteistyölle ja erityisosaamisen tarjoamiselle tasapuolisesti kaikkien saataville. PETRA31 vastaa juuri tähän tarpeeseen.
Osa Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista on kääntynyt kristityksi lähtömaassaan, osa Suomessa. Saadakseen suojelua ja välttääkseen palautuksen todennäköisten vainojen keskelle ja hengenvaaraan, heidän on mm. todistettava kristillinen uskonsa aidoksi. PETRA31-verkoston asiantuntijat auttavat tässä prosessissa, jotta heidän tapauksiaan osattaisiin hoitaa oikein ja ihmisoikeudet toteutuisivat myös heidän kohdallaan.
Se miten ihminen kykenee ilmaisemaan syvintä olemustaan ja vakaumustaan, riippuu monesta asiasta. Tähän vaikuttaa esimerkiksi kyky tuottaa puhetta, henkinen kuormitus ja jännitys, kysymysten valinta ja niiden ymmärtäminen, sekä tulkin taito välittää viesti. Kuluneina vuosina viranomaiset ovat monesti päätyneet kyseenalaistamaan seurakuntiemme turvapaikanhakijoiden vakaumuksen niissäkin tapauksissa, joissa seurakuntien asiantuntijalausunnot ovat todistaneet hakijan kristillisen uskon aitouden arjessa todeksi eletyn uskon pohjalta.
Julkisesti Jeesuksen seuraajaksi tunnustautuneelle ex-muslimille kristillisestä vakaumuksesta seuraa todellinen vainon ja hengen vaara. Palauttaminen kotimaahan jättää hänet suojattomaksi uhkaajien armoille islamilaisissa maissa, joissa uskonnollinen ja klaanineuvostojen laki ylittää muun lainsäädännön ja näin ollen väkivallanteot ja jopa kuolemantuomio voidaan toteuttaa ilman seuraamuksia. Tätä vaaraa ei ole ymmärretty asianmukaisesti prosesseissa, sillä useita kristityksi kääntyneitä lähimmäisiämme on pakkopalautettu ja he ovat kohdanneet vainoa kotimaassaan suvun tai valtiovallan taholta. Osa on päässyt uudelleen pakenemaan. Valitettavasti joihinkin ystäviin yhteys on äkisti katkennut pakkopalautuksen jälkeen ja seurannut hiljaisuus on pelottava viesti mahdollisesta kohtalosta.
Teemme työtä sen eteen, että jatkossa näin ei enää kävisi. Vakaumuksen aitouden arviointi ja todistaminen edellyttää perehtyneisyyttä niin auttajalta kuin viranomaisilta. Tarjoamme tätä verkostomme kautta, johon kuuluu lakimiehiä ja asiantuntijoita eri seurakunnista ja kristillisistä järjestöistä.
Osuuskunta saa nimensä Psalmista 31: ”Herra, sinuun minä turvaan. Älä milloinkaan hylkää minua. Sinä olet vanhurskas, pelasta minut! Kuule minua, riennä avukseni! Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat.” Rukoilethan kanssamme, että saamme yhdessä olla edistämässä tämän turvan toteutumista.
PETRA31:n hallitus
Kaisa Huhtala (pj)
kaisa.huhtala@petra31.fi
Kaisa Huhtala, Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra, Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin pappisasessori, 2015 alkaen maahanmuuttajatyötä, Zonta-ihmisoikeusjärjestön jäsen 1991 alkaen.
Taneli Skyttä
Pakolaistyön erityisasiantuntija. Refugee Highway Partnership (RHP) -verkoston Euroopan johtoryhmän jäsen.
taneli.skytta@petra31.fi
Juan Castillo
Helluntailainen pastori. Tehnyt monikulttuurisuustyötä lähes 20 vuotta. Oulun maahanmuuttajaneuvoston varapuheenjohtaja.
juan.castillo@petra31.fi
Timo Keskitalo (varapj)
Luterilainen pastori. Tehnyt seurakuntatyötä maahanmuuttajien parissa lähes 40 vuotta. Suomen lähetysneuvoston puheenjohtaja.
timo.keskitalo@petra31.fi
Ari Kuittinen
Yrittäjä, Helluntaiseurakunnan vanhimmiston jäsen. Työskennellyt maahanmuuttajien parissa noin 20 vuotta.
ari.kuittinen@petra31.fi
Annina Rautalahti
Seurakuntatyön koordinaattori Lähetysyhdistys Kylväjässä ja väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa.
annina.rautalahti@petra31.fi
Liity PETRA31 jäseneksi
Osuuskunta palvelee ennen kaikkea jäseniään. Liittymällä PETRA31:n jäseneksi pääset hyödyntämään jäsenten ja jäsenyhteisöjen kokemusta, ammattitaitoa ja verkostoja.
Maksa osuusmaksun maksu 250 eur tilille FI59 5410 0220 5080 90 ja kirjoita viitteeksi oma nimesi. Hallitus käsittelee jäsenhakemuksen seuraavassa kokouksessaan ja ilmoittaa sinulle päätöksestä sekä sähköpostitse että kirjepostitse. Jos hakemus hylätään, maksettu osuusmaksu palautetaan.